keskiviikko 16. heinäkuuta 2008

Dinner and movies.

Eilen käytiin poikaystävän ja yhden kaverin kanssa syömässä ja katsomassa Hancock. 5 euron leffalippu ei paljoa kirpaissut, mutta oli Hancock silti pieni pettymys. Jotenkin hutaisten tehty. No, Charlize Theron on ihana ja hyvä näyttelijä, eikä ne muutkaan huonoja olleet. Aineksia olisi ollut parempaankin leffaan.

Toinen pettymys illan aikana oli, että Amarillo, johon olimme ajatelleet mennä, olikin ihan täynnä. Meillä ei leffan takia ollut hirveästi aikaa odottaa sekä vapaata pöytää, että ruuan saapumista, joten vaihdoimme ravintolaa. Mua ärsytti kyllä niin paljon (olin sanonut poikakaverille että ravintolaan pitää mennä ajoissa, mutta kun ei...), että olin valmis jättämään koko jutun väliin, mutta mentiin sitten Chico'siin, jossa en ole aiemmin käynyt. Ketjuravintola sekin. Ruoka menetteli, tosin olin siinä vaiheessa jo niin nälkäinen, että olisin syönyt tyytyväisenä mitä vaan.

3 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Kyllä ravintolaan mennessään odottaa saavansa loistavaa ruokaa. Ei ole pahempaa pettymystä kuin se, että kun tosi harvoin syö ulkona ja sitten kun syö niin se onkin paskaa. HUIJAUSTA sanon minä =P Siinä sitä manaa mielessään, että seuraavaan ravintelikertaan onkin taas höpösti aikaa ja että tähän meni nämäkin itselle luvatut nautiskelukalorit.

Anonyymi kirjoitti...

Sulla on aivan ihana blogi ja hyviä juttuja :) Tsemii!

Possu kirjoitti...

Daami D: Niinpä, kun ruuasta maksaa sen pitää olla hyvää =D
Anonyymi: Kiitos =)