maanantai 14. heinäkuuta 2008

Kiire laihduttaa.

No nyt se paino oli humpsahtanut alas reippaanpuoleisesti eilisestä, mutta luulen että se on vain tilapäistä, koska eilen en syönyt kuin pari sämpylää päivän aikana. Kun tulin illalla kotiin, menin melkein suoraan nukkumaan, joten iltaruokakin jäi väliin. Tänään onkin sitten aikaa syödä kunnolla.

Aiemmin jos olin koko päivän kotona, ostin melkein aina kaapit täyteen mässyteltävää, mutta tämän projektin alusta olen onnistunut välttämään entisenlaisen päättömän ylensyönnin. Olen kyllä muutaman kerran syönyt suklaata, mutta se on jäänyt aika satunnaiseksi. En ole ottanut mitään tiettyä päivää herkuttelupäiväksi kerran viikossa, koska silloin varmasti lipsuisin siitä. Yleensä jos mun tekee mieli jotain hyvää, ostan pienen pullon Pepsi Maxia ja teen herkkusalaattia (=erittäin lihottava tonnikalasalaatti, jossa ei kursastella salaatinkastikkeen kanssa ja tonnikalakin on öljyssä. Annos on lisäksi jättimäinen.). Itselleni varmaan paras keino välttää mässäilyä on pitää herkut kaupassa, niin ei synny edes houkutuksia mennä sinne ruokakaapille.

Ei kommentteja: