Mittailua ja kieltäytymisiä.

Vyötärö 102 cm ja lantio 116 cm. Jos nyt edes osasin mitata oikeista kohdista. Thanks to Aneten ja Olet mitä syöt-sarjan, olen oppinut, että naisen vyötärön pitäisi olla korkeintaan jotain 80 cm luokkaa...

Eilen yksi kaveri yritti houkutella lähtemään baariin tällä viikolla, mutta kieltäydyin jollain tekosyyllä. Naispuoliselle kaverille ehkä voisi sanoakin, että baareissa mua vaan ahdistaisi muiden hyvännäköisyys, enkä kehtaisi edes tanssia löllöineni (halutaan ostaa: itsetunto). Miespuoliselle taas... en välttämättä haluaisi paljastaa miten rumaksi ja lihavaksi klubi täynnä teini-iän juuri ohittaneita bilehileitä minimekoissaan saakaan itseni tuntemaan. Ja se pelko vanhoista tutuista, jotka pääsisivät kauhistelemaan lösähtänyttä olemustani =/ Juu ei kiitos, en ole henkisesti valmis yöelämään.

Plussaa.

200 grammaa, mutta silti harmittaa. Nyt pitää miettiä missä meni pieleen ja mitä voin korjata. Haluan laskusuunnan takaisin =)

Eilisen ruuat.

Syömiset meni vähän niin ja näin eilen, olin menossa melkein koko päivän. Kävimme ensin poikaystävän kanssa kaupoissa kiertelyn lomassa kahvilassa, jossa halusin maistaa vadelmasmoothieta ja lisäksi varastin poikakaverin suklaakakkupalasta pari (okei, oikeasti kolme) haarukallista. Myöhemmin menin vielä siskoni kanssa intialaiseen ravintolaan, jonka ruoka ja erityisesti naanleipä olivat herkullisia. En ottanut enää jälkiruokaa, koska siksi voitaneen laskea aiemmat smoothie ja suklaakakkumaistiaiset =)

Illalla nälkä tuli vasta ihan ennen nukkumaanmenoa, enkä viitsinyt sitten enää syödä mitään. Aamun ruisleipä jäi siten päivän ainoaksi terveelliseksi ruuaksi, mutta muuten oli niin kiva päivä, ettei harmita.

Uusia vaatteita.

Kävinkin jo eilen vähän kiertelemässä vaatekaupoissa ja kokeilemassa uusia housuja. Koon 44 löytäminen KappAhlin XL-mallistosta oli jostain syystä haasteellista, mutta löysinpä lopulta yhdet farkut sovitettaviksi. Ja ne menivät kiinni =) Vähän turhan paljon jäi kyllä makkaraa housujen vyötärön päälle roikkumaan, eli varsinaisesti sopivat ne ovat vasta parin kilon päästä. Edistystä tämäkin, muistan talvella sovittaneeni samaista kokoa, ja silloin vetskari ei liikkunut yhtään ylöspäin.

Huvikseni kävin myös Lindexillä kokeilemassa normaalimallistosta koon 44 farkkuja, mutta jo nähdessäni ne henkarissa, tajusin ettei ole toivoakaan mahtumisesta... Edes takamukseni ei mahtunut niihin, vaan housut jäivät yläreiteen. No, ne otettakoon seuraavaksi tavoitteeksi.

KappAhlin farkkujen lisäksi ostin kasarityylisen löysän tunikan, joka armeliaasti peittää uusien farkkujen esiin tuoman makkaran (tai sitten vain korostaa massiivista yläosaani?). Laitan kuvan sitten kun saan uuden kamerani, kännykällä räpsimistäni ei oikein saanut mitään selvää...

Kuvista puheenollen, ajattelin laittaa before/after-kuvia aina viiden kilon välein, eli seuraava tulisi aika pian (toivottavasti). Mielestäni ulkonäössäni ei kyllä vielä ole mitään silminhavaittavaa eroa entiseen, luultavasti muut huomaavat laihtumisen vasta kun on kyse lähemmäs kymmenestä kilosta.

Punnitus.

Jotkut ovat varmaan huomanneetkin sivupalkin paino-kohdasta, että pyrin punnitsemaan itseni päivittäin. Suositushan taitaa olla enintään kerran viikossa, mutta minä koen oman motivaation ylläpitämiseksi parhaaksi käydä vaa'alla joka aamu. Sadankin gramman verran miinusta edelliseen päivään verrattuna lämmittää sydäntä =D Ja jos paino pysyy useamman päivän samana, sekin motivoi yrittämään kovemmin.

Tänään vaaka näytti sitten 88 kiloa ja teki omistajansa iloiseksi. Vielä yksi kilo pois, niin lähden sovittelemaan pienempiä farkkuja, josko vihdoin mahtuisin niihin.

Kuva: jupiterimages.com

Valitusta.

Tänään on vähän masennuspäivä. Tuntuu, että olen läski ikuisesti, vaikka ihan hyvin on uusi elämäntapa alkanut. Sitä vaan toivoisi voivansa jo ostella kivoja vaatteita jossain muussa kuin XL/L-koossa ja näyttävänsä hyvältä... Lisäksi kaipaan aktiivisempaa sosiaalista elämää, mutta halu tavata uusia ihmisiä ja vanhoja tuttuja on lähes kokonaan kadonnut, koska häpeän näitä läskejäni. Ruikuti ruikuti ja niin edespäin =) Pitää vaan olla kärsivällinen...

Lauantaipikaiset.

Eilen illalla olin tosi väsynyt lähinnä henkisesti ja silloin tuli oikeastaan ensimmäisen kerran sellainen olo, että voi kun tässä olisi suklaata tai muuta herkkua. Onneksi kodista ei sellaisia löydy, koska eilen olisin varmaan langennut välittömästi. Jouduin kuitenkin tyytymään kahteen paahdettuun ruisleipäsiivuun. Tässä taas huomasin, miten tunteet ohjaavat mielitekoja...

Äiti ja sen tytär.

Huomasin alkuviikon vierailulla vanhempieni luokse, että olemme äitini kanssa suunnilleen samaa kokoa. Jaiks. Hän jopa vaikuttaa hoikemmalta, koska on yli 10 cm pidempi kuin minä. Viime vuosina äitini on laihtunut, luulen että lihavimmillaan hän painoi melkein 120 kg. Hän ja isäni alkoivat lenkkeilemään ja molemmilta putosi kiloja, samaan aikaan kun minä lihoin.

Luin jostain, että äidin paino-ongelmat saattavat aiheuttaa ongelmia myös tyttärelle. Muistan kyllä lapsuudesta, että äiti kävi Painonvartijoissa ja oli joskus ihmeellisillä dieeteillä (kuten kaalisoppa), mutta enpä oikein usko, että sillä on ollut merkitystä syömisongelmiini. Lapsensa äiti ruokki aina terveellisesti. Mun ahmimiskohtaukset alkoivat teini-iässä, jolloin aloin hiippailla öisin jääkaapille ja mättää voileipiä kaksin käsin nassuun, mutta silloin se oli niin satunnaista, ettei sillä juuri ollut vaikutusta painoon. Toista oli kun itsenäistyin ja sain omat ruokakaapit... Tulos: +30 kg.

Alkuvaiheessa tosin sain painoa hallittua niin, että ahmimispäiviä seurasi aina niukkakalorinen päivä, mutta sitten ahmimiskaudet vain pitenivät ja oli paljon kivempaa valita seuraavanakin päivänä kaupassa taas se suklaalevy ja sipsipussi ja sämpyläpussi ja keksipaketti ja... Sitten kun olin jo lihava, ajattelin usein, että peli on jo menetetty, voin ihan hyvin mässäillä. Tai että voin aina huomenna aloittaa laihdutuksen. Ja sitä huomistahan venytin sitten tähän kesäkuuhun saakka =)

Takaisin kotona.

No niin,vierailu meni vähän herkuttelun puolelle, mutta ei niin pahasti kuitenkaan. Otin äidin mustikkapiirakkaa, mutta vain kahden sentin siivun ja ostin torilta jäätelön, mutta en sitä isointa, kuten vielä muutama viikko sitten olisin tehnyt =) Kävimme myös syömässä intialaisessa, jossa ruoka oli kyllä tosi hyvää ja annos iso. Söin itseni liian täyteen, enkä silti saanut koko annosta syötyä loppuun. Aterian jälkeen kävimme vielä drinkeillä ja otin mansikkamargaritan (mansikkahan on terveellistä...).

Nyt palataan sitten tähän ei herkkuja-arkeen, vielä 300 g pois painosta ja olen saavuttanut ensimmäisen pienen välietappini, joka on siis 89 kg.

Tauko.

Lähden tänään pariksi päiväksi vanhempieni luo, joten pidän pienen tauon päivityksestä. Toivottavasti pysyn lujana äidin herkkujen edessä...

My Virtual Model.

Hennan blogista bongaamallani nettisivulla voi luoda itsestään virtuaalimallin ja verrata miltä näyttää eri painoisena. Pakkohan sellaista oli kokeilla =) Yllä vasemman puoleinen on 92-kiloinen ''minä'', oikealla 70-kiloinen.

Linkki My Virtual Model-sivulle http://www.mvm.com/en/index.php .

Eilinen oli kiva päivä.

Käytiin aamulla poikaystävän kanssa tunnin kävelylenkillä (josta tosin vartti taisi mennä puistonpenkillä sorsia katsellen). Söin aamulla pari ruisleipäsiivua joiden päällä oli tuorejuustoa ja tomaattia, välipalaksi HeViShot (todella hyvää muuten, makuna mansikka-porkkana-omena), päivälliseksi tofukasvisnuudeleita ja illalla sama kuin aamulla. Ennen nukkumaanmenoa iski vielä nälkä, mutta päätin mennä tyhjällä vatsalla nukkumaan.

Ruokailua pitää vielä säätää paremmaksi. Olen nyt reilun viikon onnistunut pysymään säännöllisessä ruokailurytmissä, mikä on tosi hyvä juttu, mutta proteiinia ja kasviksia pitää lisätä.

Kävin myös shoppailemassa itselleni neuletakin ja topin Lindexin alesta, sekä lisää hehtaarikokoisia alushousuja, joita on aina vähän nolo viedä kassalle... Koon 44/46 aluspöksyt näyttävät aivan järkyttäviltä verrattuna vieressä roikkuviin söpöihin pikkuhepeniin!

''Oletpa lihava. - Ai jaa, no kiitti infosta.''

Olen lihonut viimeisen kolmen vuoden aikana 30 kiloa. Aika vähän olen kyllä saanut painoon liittyviä kommentteja. Paras olisi jos en kuulisi yhtään, koska paino on mulle(kin) herkkä asia. Aika harvassa varmaan ne ihmiset, jotka ilostuvat satunnaisen tuttavan kommentista: -Mitäs sulle on tapahtunut? Ootpa lihonut!! News flash: kyllä lihava sen itsekin tietää. Tästä lihomisesta tuli minulle baarissa kertomaan henkilö, jonka olin nähnyt pari kertaa, emme siis olleet kavereita.

Isäni osaa valitettavasti kettuilla painostani, viimeksi nähdessämme olimme ruokapöydässä, kun en pystynyt syömään tarjolla olevaa liharuokaa:
-Eihän Possu koskaan syö mitään.
Sieltä lähdinkin kotiin kaupan kautta suklaalevy mukanani. Tapanani onkin ollut reagoida lähes kaikkeen syömällä vähän lisää.. No, nyt opettelen uutta suhtautumista.

Vaatteita, joihin haluan vielä joskus mahtua.

Mulla on vaatekaapissa iso korillinen vaatteita, joista olen ''kasvanut'' ulos. Lähinnä hameita, toppeja ja jakkuja (saappaat, joiden vetoketjut eivät enää mene kiinni läskipohkeiden vuoksi, ovat toisessa kaapissa). Ne ovat ajalta jolloin painoin noin 65 kiloa, eikä mun tarvinnut vielä shoppailla isojen tyttöjen puolella... Paljon olen myös laittanut kiertoon, mutta tietyt vaatteet haluan säilyttää. Välillä katselen niitä ja ihmettelen miten pieniltä ne näyttävät nykyisiin vaatteisiini verrattuna, vaikka aiemmin koon 40 farkut olivat mielestäni tosi suuren näköiset.

Lihomisen myötä pukeutumiseni on muuttunut aika tylsäksi ja tavalliseksi. En halua kiinnittää muiden huomiota, vaan olla mahdollisimman huomaamaton. En käytä edes korkkareita enää, koska näytän omasta mielestäni hassulta ja pelkään myös hajottavani joko kengät tai jalkani niissä.




Tätä pinkkiä toppia kerkesin käyttää pari kertaa, ennen kuin lihoin ulos siitä.

Lyhyesti viime päivistä.

Olen syönyt aika säännöllisesti viime päivät 4 kertaa päivässä ja välttynyt herkutteluilta. Toissapäivänä jopa tein oikeaa ruokaa, mikä tarkoitti valmissoijarouhekastikeainesta ja kaurapastaa. Lisäksi tein vielä fetasalaattia. Aamuisin syön vieläkin sokerisia Fitness-muroja mustikkakeiton kanssa, ne pitäisi vaihtaa puuroon.

Liikkumaan olen päässyt sen verran, että puoli tuntia kävelyä päivässä täyttyy. Kävelen töihin ja takaisin työpäivinä ja vapaapäivinä teen lyhyen kävelylenkin. Liikuntaa haluan lisätä tuntiin.

Olet mitä syöt.

Olen nyt muutamana iltana katsellut netti-tv:stä Olet mitä syöt-sarjan vanhoja jaksoja. En ole aiemmin seurannut sarjaa, mutta nyt taidan alkaa. Nauran monesti ääneen kertojaäänen kommenteille ja Anette on sopivan tiukka, mutta positiivinen. Hauskaa oli, että huomasin monen ohjelmaan osallistuvan laihduttajan kaapissa samoja tuotteita kuin mullakin: Fitness-muroja ja Pepsi Maxia. En kyllä ole koskaan päässyt Pepsi Maxin kulutuksessa samaan tahtiin kuin eräs nainen, joka veti sitä 17 pulloa viikossa (!), mutta joskus saatoin kyllä juoda 1,5 litraa päivässä... Nyt olen ollut muutaman päivän ilman pepsiä, vaikka mieli tekee. Ehkä säästän sen vain viikonloppuun yms.

Kaikkein karmaisevin kohta ohjelmassa on (ehkä sen alun uimapukupatsastelun ja läskien puristelun ohella), kun osallistujalle näytetään viikon syömiset. Useimmilla on aivan järkyttävä kasa donitseja, pullaa, sipsejä, suklaata, karkkia, kebapia, pizzaa, kotiruokaa. Monet ovat lihottaneet itsensä aika monipuolisella herkkuvalikoimalla, mun pöydästä tulisi aika aneeminen: Fazerin sinistä levytolkulla, suklaanougat-jäätelöä, paria eri sipsilajia ja voileipiä. Siihen satunnainen salaatti päälle. En nimittäin pidä hirveästi karkista tai leivonnaisista, paria poikkeusta lukuunottamatta: äidin suklaakakku ja pätkispussi =) Pahimpina mättöpäivinä söin litran jäätelöä, levyn suklaata ja ehkä vielä Geisha-patukan siihen päälle, 200 g sipsejä ja kuusi voileipää. Mä en muuten aiemmin tajunnut, miten joku voi syödä litran jätskiä päivässä. Nyt ymmärrän...

Shoppailua.

Ostin eilen sen uuden vaa'an, jonka testasin hetki sitten. Lukema oli 91,7 kg. Jospa se jo ensi viikolla olisi 90,7 kg... Kilo viikossa olisi ihanaa saada pois, toivoisin olevani 10 kiloa laihempi jo elokuun lopun syntymäpäiviini mennessä =)

Samalla vaaka-ostosreissulla kävin kokeilemassa vaateliikkeessä housuja. Kokoni on nyt 46 (alaosissa, yläosat taas 44) ja kokeilin koon 44 pöksyjä arvioidakseni, milloin voisin mahtua niihin. Luultavasti noin 5 kilon kuluttua. Maha pömpötti sen verran tiellä, etten saanut vetskaria ollenkaan kiinni. Sovituskoppien peilit ja valaistus ovat muuten sen verran anteeksiantamattomia, että iloisella mielellä alkanut vaateshoppailuni päättyy usein lyhyeen. Varsinkin silloin, kun tajuaa, että taas pitää ostaa joku hehtaarin verran kangasta vienyt kolttu, ettei mahamakkarat paista tai housut jää puolireiteen.

Uusi vaakani.

Motivointikeinoja.

Mietin tässä, miten palkitsisin itseäni jos/kun laihdun. Lopullinen painotavoitteeni on päästä 70 kiloon, mutta ajattelin jakaa urakkaa pienemmiksi osiksi. Eka välietappi on kasilla alkava luku eli 89 kg.

Miten te muut laihduttajat, pidättekö herkkupäiviä, palkitsetteko itsenne jollain materialla aina välitavoitteiden saavuttamisen jälkeen vai odottaako yksi iso palkinto kun urakka on saatu loppuun?

92 kiloa.

Aamulla menin reippaasti vaa'alle ja koin yllätyksen: 88 kiloa. Hetken jo ihmettelin, miten olen voinut laihtua, kun housutkin kiristävät entiseen malliin ja sitten tajusin että vaa'an säätö oli muutaman kilon pielessä, hitsi vie. Oikea tulos oli sitten jotain 92 ja 93 kilon välissä, josta positiivisena ihmisena pyöristin sen 92 kiloon =p. Olin odottanut isompaa lukua, viimeksi kun punnitsin itseni pari kuukautta sitten, painoin jotain 95 kg, ja sen jälkeen olen mässyttänyt lähes joka päivä suklaata, sipsejä yms. Ajattelin että painon on pakko olla noussut, mutta parempi näin!

Pitää kyllä ostaa uusi hieno vaaka, tuo vanha antaa vähän epämääräisiä tuloksia kun ei ole digitaalinen. Ensi viikolla kauppaan siis.

Kaksi päivää ilman suklaata, jee.

Toinen päivä ilman herkutteluja takana, mutta muuten syöminen on vinksallaan, mun mahani ei ole nähnytkään salaattia tai hedelmiä tai edes lämmintä ateriaa. Mutta olen tyytyväinen, etten tänään haksahtanutkaan ostamaan suklaata lohdukkeeksi, vaikka mielessä kävi - yksinäiset koti-illat ovat pahimpia mässäilyhetkiä mulla. Olen tänään ja eilen syönyt muroja ( Fitness-nimisten murojenhan on pakko olla terveellisiä =D ), mustikkakeittoa, sämpylää ja lämpimiä voileipiä, eli en mitenkään kevyesti.

Huomenaamulla pitänee käydä vihdoin siellä vaa'alla, vaikka se pelottaakin =) Voin sitten alkaa laatia sotasuunnitelmaani...

Läski.

No niin, näistä seuraavista kuvista näkyykin hienosti mihin tilaan olen itseni päästänyt ( kuvien laatu nyt ei ole paras mahdollinen, mutta eipä ole kuvattavankaan =D ). Kuvat on otettu itse yläviistosta, joten alavartaloni näyttää pienemmältä kuin se varmaan oikeasti on. Hieman järkytyin tuota mahan määrää, näytin välillä ihan kuin olisin raskaana. Ja vyötäröähän minulla ei ole ollenkaan, vaikka joskus niin vielä kuvittelenkin. Tästä lähdetään liikkeelle:




Mitat ja tarkan painon kerron, kunhan olen toipunut kuvallisen todistusaineiston aiheuttamasta shokista =D

Esittely.

Olen Possu, 24-vuotias liikalihava. Painan jotain 90-100 kilon välillä ja BMI:ni oli viimeksi laskettuani 35. Olen tunnesyöppö, ahmija ja viimeksi olen syönyt lämpimän aterian noin kuukausi sitten. Elän voileivillä, sipseillä ja suklaalla. En harrasta liikuntaa.

No niin. Lähiaikoina voisin postata kuvan itsestäni, jotta saisitte (saisin) kuvan siitä, miten lihava olen. En ole suostunut valokuvattavaksi sen jälkeen kun ylitin 80 kiloa. Lisäksi minun pitää laatia kunto-ohjelma ja ruokavalio sekä painonpudotustavoitteet.

kuva: dreamswork

Kohtaamisia.

Tänään sain uuden sysäyksen laihduttamiseen. Kävin kaupassa, jälleen kerran lähes puliakan näköisenä. Hiukset olivat rasvaiset ja homssuisella ponnarilla, päälläni olivat vanhat H&M:n jumppacaprit, virttynyt neulemekko ja sandaalit ja luonnollisesti olin ilman meikkiä (en kuulu itsestään huolta pitäviin lihaviin - when I let myself go, I let myself go totally...). Siinä lyllertäessäni kauppaan ostamaan sipsejä ja suklaata, vanha pultsari pysähtyi kohdallani ja sanoi: ''hei kaunokainen''. Säälittäväksi tämän pienen kohtaamisen tekee se tosiasia, että se oli ensimmäinen ns. kohteliaisuus, jonka olen kuullut pariin vuoteen.

kuva: the atlantic

Aloitus.

Aloittaminen on kuulemma aina kaikkein vaikeinta. Ei pidä paikkaansa. Vaikeinta on jatkaa, muuttua pysyvästi eikä vain päiväksi tai viikoksi. Puhun tietenkin laihduttamisesta.

Lähes kaikki lihavat ovat aloittaneet laihduttamisen monen monta kertaa. Joillain harvoilla onnekkailla riittää yksi kerta ja pam! He ovat hoikkia! Toiset aloittavat kerta toisensa jälkeen, laihtuvat vähän tai paljon, mutta lihovat sitten takaisin lähtöpisteeseensä. Ja ehkä vielä vähän enemmän. Juu, minä olen yksi heistä. Yleensä laihdutukseni tosin tyssää päivän jälkeen. Koska eihän yksi suklaalevy haittaa. Voin aina aloittaa Huomenna. Se Huominen tulee vain niin harvoin.