Back to business ja muita kliseitä.

Taukoa on taas pidetty erinäisistä syistä (eikä vähimpänä se, että kävimme poikakaverin kanssa lähes eron partaalla ja laihdutus oli viimeisenä ajatuksissa) ja terveelliset elämäntavat heitetty kaivoon viikoksi. Pakko palata ruotuun ennen kuin olen tuhonnut kesän saavutukset. Voi miksi en voi kuulua niihin, jotka purkavat stressiä liikunnalla ?

Epätoivoa.

Huh, miten kuuma päivä. Näin lihavalle aika epämiellyttävää, koska en todellakaan viitsi kulkea yleisillä paikoilla narutopissa ja minihameessa (tosin en kyllä kulkisi laihanakaan). Hihattomankin pukeminen ahdistaa, koska käsivarret on pelkkää valkoista löllöä.

No mutta muihin asioihin... Kävin tänään kampaajalla (juurikin helteen takia, yhtäkkiä tuli sellainen fiilis että lyhkäset hiukset olisivat paljon freesimmät) ja hiukset lyhenivät n. 30 senttiä. Lopputulos ei kuitenkaan ole ihan sitä mitä hain, joten uusi kampaajareissu on edessä lähiaikoina. Ärsyttää kukkaron puolesta. Pyysin takaa hieman lyhyempää kerrostettua pitkähköä polkkaa, mutta kampaajan mielestä se ei käynyt, vaan tukan piti olla takaa suora (? eikä se nyt edes ole) ja muutenkin nämä hiukset eivät mielestäni ole kauhean ammattitaitoisesti leikatut.

Kun itkin (no en itkenyt, mutta siis valitin) tätä siskolleni, hän piti kauhean saarnan siitä miksi en kuuntele häntä ja käy hänen kampaajallaan. No kun se kampaaja on keskustassa ja musta on helppoa käydä jossain lähiön kampaamossa... Mutta nyt uskon isoasiskoa ja seuraavaksi menen sitten hänen suosittelemaan paikkaan.

Kävin myös epätoivoisena shoppaamassa vaatteita sinne häihin, mutta ei näistä ketjuliikkeistä paljoa iloa ollut. Olen vielä liian lihava löytääkseni kivoja juhlavaatteita, joten joudun soveltamaan ja yritän luoda asusteilla hieman juhlavuutta. Onneksi häät eivät ole mitkään isot ja prameat... Huomisen asu on seuraava: mustat caprit, liila (tai mahdollisesti vihreä) tunika, valkoiset peep toe-korkkarit ja valkoinen clutch, ranteisiin jotain helyjä.

Paino muuten taas nousee, plääh.

Suklaalevy.

Söin eilen suklaalevyn, itse, kokonaan. Voi v. Ei se suklaalevyn syöminen itsessään ärsytä, vaan se miksi sen söin. En koska teki mieli jotain hyvää, vaan koska mua ahdisti, rasitti, suoraan sanottuna v-tti. Koko elämäni, tämä sikolätti, minä itse, tekemättömät asiat... Entinen Possu palasi eilen, se, joka reagoi kaikkeen syömällä. No, eilinen on nyt ollutta ja mennyttä, tärkeintä on tämä päivä ja huominen.

Dinner and movies.

Eilen käytiin poikaystävän ja yhden kaverin kanssa syömässä ja katsomassa Hancock. 5 euron leffalippu ei paljoa kirpaissut, mutta oli Hancock silti pieni pettymys. Jotenkin hutaisten tehty. No, Charlize Theron on ihana ja hyvä näyttelijä, eikä ne muutkaan huonoja olleet. Aineksia olisi ollut parempaankin leffaan.

Toinen pettymys illan aikana oli, että Amarillo, johon olimme ajatelleet mennä, olikin ihan täynnä. Meillä ei leffan takia ollut hirveästi aikaa odottaa sekä vapaata pöytää, että ruuan saapumista, joten vaihdoimme ravintolaa. Mua ärsytti kyllä niin paljon (olin sanonut poikakaverille että ravintolaan pitää mennä ajoissa, mutta kun ei...), että olin valmis jättämään koko jutun väliin, mutta mentiin sitten Chico'siin, jossa en ole aiemmin käynyt. Ketjuravintola sekin. Ruoka menetteli, tosin olin siinä vaiheessa jo niin nälkäinen, että olisin syönyt tyytyväisenä mitä vaan.

Laiskottaa.

Muutaman päivän mittainen päivitystauko on johtunut siitä, että en jaksa. Olen laiska. Inspiraatiota odotellessa...

Paino on tippunut hiljakseen, nyt ollaan juuri ja juuri 85-luvulla, eli 85,9 kg. Sitten kun painan 85 kg, saan palkinnon (itseltäni) =)

Kauneusihanteita.

Oman blogin myötä olen alkanut seuraamaan monia muitakin laihdutusblogeja. On kiva lukea muiden urakasta ja saada vinkkejä omaankin laihdutukseen. Olen vain niin laiska jättämään kommentteja, ehkä mun pitää parantaa tapani... Olen huomannut että laihdutusblogeja on kahdenlaisia: niiden, jotka ovat ylipainoisia ja niiden, jotka ovat jo alipainoisia. Jälkimmäisiä pyrin alkututustumisen jälkeen välttämään. Se maailma on jotenkin niin kaukana omastani (vaikkakin samaan aikaan hullulla käänteisellä tavalla lähellä).

En ole koskaan halunnut olla Laiha. Hoikka kylläkin. En edes haluaisi näyttää tältä:



Jos vaihtoehtoina olisivat joku ylläolevista ja oma nykyinen vartaloni, pysyisin omassani. Sen sijaan Jessica Bielin treenatun kropan ottaisin ilolla vastaan =) Alla omia vartaloihanteitani:



Niin. Minä olen sitä vanhaa koulukuntaa, jonka mielestä naisella ''pitää'' olla perse, tissit ja muodokkaat sääret.

Ensimmäinen kuukausi.

Nyt on siis yksi kuukausi takana. Seuraavalle kuulle laitan tavoitteeksi liikunnan lisäämisen, koska toistaiseksi olen ollut laiska ja tehnyt vain puolen tunnin kävelylenkkejä. Kuukauden aikana mun pitäisi laihtua neljä kiloa, jotta pysyn aikataulussa ja saavutan tavoitteeni (= olla 80 kg elokuun lopussa). Olen kyllä jo tosi onnellinen näistä menetetyistä viidestä kilostakin, , jokainen miinusgramma ja -kilo vie lähemmäs tavoitetta.

Mittailua ja kieltäytymisiä.

Vyötärö 102 cm ja lantio 116 cm. Jos nyt edes osasin mitata oikeista kohdista. Thanks to Aneten ja Olet mitä syöt-sarjan, olen oppinut, että naisen vyötärön pitäisi olla korkeintaan jotain 80 cm luokkaa...

Eilen yksi kaveri yritti houkutella lähtemään baariin tällä viikolla, mutta kieltäydyin jollain tekosyyllä. Naispuoliselle kaverille ehkä voisi sanoakin, että baareissa mua vaan ahdistaisi muiden hyvännäköisyys, enkä kehtaisi edes tanssia löllöineni (halutaan ostaa: itsetunto). Miespuoliselle taas... en välttämättä haluaisi paljastaa miten rumaksi ja lihavaksi klubi täynnä teini-iän juuri ohittaneita bilehileitä minimekoissaan saakaan itseni tuntemaan. Ja se pelko vanhoista tutuista, jotka pääsisivät kauhistelemaan lösähtänyttä olemustani =/ Juu ei kiitos, en ole henkisesti valmis yöelämään.

Punnitus.

Jotkut ovat varmaan huomanneetkin sivupalkin paino-kohdasta, että pyrin punnitsemaan itseni päivittäin. Suositushan taitaa olla enintään kerran viikossa, mutta minä koen oman motivaation ylläpitämiseksi parhaaksi käydä vaa'alla joka aamu. Sadankin gramman verran miinusta edelliseen päivään verrattuna lämmittää sydäntä =D Ja jos paino pysyy useamman päivän samana, sekin motivoi yrittämään kovemmin.

Tänään vaaka näytti sitten 88 kiloa ja teki omistajansa iloiseksi. Vielä yksi kilo pois, niin lähden sovittelemaan pienempiä farkkuja, josko vihdoin mahtuisin niihin.

Kuva: jupiterimages.com

Valitusta.

Tänään on vähän masennuspäivä. Tuntuu, että olen läski ikuisesti, vaikka ihan hyvin on uusi elämäntapa alkanut. Sitä vaan toivoisi voivansa jo ostella kivoja vaatteita jossain muussa kuin XL/L-koossa ja näyttävänsä hyvältä... Lisäksi kaipaan aktiivisempaa sosiaalista elämää, mutta halu tavata uusia ihmisiä ja vanhoja tuttuja on lähes kokonaan kadonnut, koska häpeän näitä läskejäni. Ruikuti ruikuti ja niin edespäin =) Pitää vaan olla kärsivällinen...

Äiti ja sen tytär.

Huomasin alkuviikon vierailulla vanhempieni luokse, että olemme äitini kanssa suunnilleen samaa kokoa. Jaiks. Hän jopa vaikuttaa hoikemmalta, koska on yli 10 cm pidempi kuin minä. Viime vuosina äitini on laihtunut, luulen että lihavimmillaan hän painoi melkein 120 kg. Hän ja isäni alkoivat lenkkeilemään ja molemmilta putosi kiloja, samaan aikaan kun minä lihoin.

Luin jostain, että äidin paino-ongelmat saattavat aiheuttaa ongelmia myös tyttärelle. Muistan kyllä lapsuudesta, että äiti kävi Painonvartijoissa ja oli joskus ihmeellisillä dieeteillä (kuten kaalisoppa), mutta enpä oikein usko, että sillä on ollut merkitystä syömisongelmiini. Lapsensa äiti ruokki aina terveellisesti. Mun ahmimiskohtaukset alkoivat teini-iässä, jolloin aloin hiippailla öisin jääkaapille ja mättää voileipiä kaksin käsin nassuun, mutta silloin se oli niin satunnaista, ettei sillä juuri ollut vaikutusta painoon. Toista oli kun itsenäistyin ja sain omat ruokakaapit... Tulos: +30 kg.

Alkuvaiheessa tosin sain painoa hallittua niin, että ahmimispäiviä seurasi aina niukkakalorinen päivä, mutta sitten ahmimiskaudet vain pitenivät ja oli paljon kivempaa valita seuraavanakin päivänä kaupassa taas se suklaalevy ja sipsipussi ja sämpyläpussi ja keksipaketti ja... Sitten kun olin jo lihava, ajattelin usein, että peli on jo menetetty, voin ihan hyvin mässäillä. Tai että voin aina huomenna aloittaa laihdutuksen. Ja sitä huomistahan venytin sitten tähän kesäkuuhun saakka =)

''Oletpa lihava. - Ai jaa, no kiitti infosta.''

Olen lihonut viimeisen kolmen vuoden aikana 30 kiloa. Aika vähän olen kyllä saanut painoon liittyviä kommentteja. Paras olisi jos en kuulisi yhtään, koska paino on mulle(kin) herkkä asia. Aika harvassa varmaan ne ihmiset, jotka ilostuvat satunnaisen tuttavan kommentista: -Mitäs sulle on tapahtunut? Ootpa lihonut!! News flash: kyllä lihava sen itsekin tietää. Tästä lihomisesta tuli minulle baarissa kertomaan henkilö, jonka olin nähnyt pari kertaa, emme siis olleet kavereita.

Isäni osaa valitettavasti kettuilla painostani, viimeksi nähdessämme olimme ruokapöydässä, kun en pystynyt syömään tarjolla olevaa liharuokaa:
-Eihän Possu koskaan syö mitään.
Sieltä lähdinkin kotiin kaupan kautta suklaalevy mukanani. Tapanani onkin ollut reagoida lähes kaikkeen syömällä vähän lisää.. No, nyt opettelen uutta suhtautumista.

Shoppailua.

Ostin eilen sen uuden vaa'an, jonka testasin hetki sitten. Lukema oli 91,7 kg. Jospa se jo ensi viikolla olisi 90,7 kg... Kilo viikossa olisi ihanaa saada pois, toivoisin olevani 10 kiloa laihempi jo elokuun lopun syntymäpäiviini mennessä =)

Samalla vaaka-ostosreissulla kävin kokeilemassa vaateliikkeessä housuja. Kokoni on nyt 46 (alaosissa, yläosat taas 44) ja kokeilin koon 44 pöksyjä arvioidakseni, milloin voisin mahtua niihin. Luultavasti noin 5 kilon kuluttua. Maha pömpötti sen verran tiellä, etten saanut vetskaria ollenkaan kiinni. Sovituskoppien peilit ja valaistus ovat muuten sen verran anteeksiantamattomia, että iloisella mielellä alkanut vaateshoppailuni päättyy usein lyhyeen. Varsinkin silloin, kun tajuaa, että taas pitää ostaa joku hehtaarin verran kangasta vienyt kolttu, ettei mahamakkarat paista tai housut jää puolireiteen.

Uusi vaakani.

92 kiloa.

Aamulla menin reippaasti vaa'alle ja koin yllätyksen: 88 kiloa. Hetken jo ihmettelin, miten olen voinut laihtua, kun housutkin kiristävät entiseen malliin ja sitten tajusin että vaa'an säätö oli muutaman kilon pielessä, hitsi vie. Oikea tulos oli sitten jotain 92 ja 93 kilon välissä, josta positiivisena ihmisena pyöristin sen 92 kiloon =p. Olin odottanut isompaa lukua, viimeksi kun punnitsin itseni pari kuukautta sitten, painoin jotain 95 kg, ja sen jälkeen olen mässyttänyt lähes joka päivä suklaata, sipsejä yms. Ajattelin että painon on pakko olla noussut, mutta parempi näin!

Pitää kyllä ostaa uusi hieno vaaka, tuo vanha antaa vähän epämääräisiä tuloksia kun ei ole digitaalinen. Ensi viikolla kauppaan siis.

Läski.

No niin, näistä seuraavista kuvista näkyykin hienosti mihin tilaan olen itseni päästänyt ( kuvien laatu nyt ei ole paras mahdollinen, mutta eipä ole kuvattavankaan =D ). Kuvat on otettu itse yläviistosta, joten alavartaloni näyttää pienemmältä kuin se varmaan oikeasti on. Hieman järkytyin tuota mahan määrää, näytin välillä ihan kuin olisin raskaana. Ja vyötäröähän minulla ei ole ollenkaan, vaikka joskus niin vielä kuvittelenkin. Tästä lähdetään liikkeelle:




Mitat ja tarkan painon kerron, kunhan olen toipunut kuvallisen todistusaineiston aiheuttamasta shokista =D

Esittely.

Olen Possu, 24-vuotias liikalihava. Painan jotain 90-100 kilon välillä ja BMI:ni oli viimeksi laskettuani 35. Olen tunnesyöppö, ahmija ja viimeksi olen syönyt lämpimän aterian noin kuukausi sitten. Elän voileivillä, sipseillä ja suklaalla. En harrasta liikuntaa.

No niin. Lähiaikoina voisin postata kuvan itsestäni, jotta saisitte (saisin) kuvan siitä, miten lihava olen. En ole suostunut valokuvattavaksi sen jälkeen kun ylitin 80 kiloa. Lisäksi minun pitää laatia kunto-ohjelma ja ruokavalio sekä painonpudotustavoitteet.

kuva: dreamswork